Kissan persoona ja oppiminen

Kissan persoona
Kissan yksilölliset persoonallisuuden piirteet määrittävät temppujen ja tempputuokioiden laadun.

Kissan persoonan vaikutus oppimiseen

Kissat ovat yksilöitä ja se, mikä miellyttää yhtä, ei välttämättä miellytä toista. Mikäli tuntuu että ”kissa ei opi” tai ”sitä ei kiinnosta”, eivät ihmisen ja kissan käsitykset oikeanlaisista motivaattoreista välttämättä kohtaa. Kissa ei siis toisinsanoen koe temppujen opettelusta koituvaa palkkaa riittävän mielenkiintoisena, eikä se pidä palkintoa tavoittelemisen arvoisena tai sen saavuttamiseen tarvittavan vaivan väärtinä. Se, minkälaisesta palkasta oma kissasi motivoituu parhaiten, selviää ainoastaan kokeilemalla.

Liian korkea kriteeri, eli liian korkeat vaatimukset kissan osaamistasoon nähden on myös omiaan tappamaan kissan motivaation. Onkin tärkeää löytää kultainen keskitie haastavuuden ja onnistumisen todennäköisyyden maksimoivan helppouden välillä, sillä myöskään liian helpot ”läpihuutotemput” eivät pidemmän päälle jaksa kiinnostaa kissaa ja motivaatio katoaa. Sopivasti haastetta ja sopiva määrä onnistumisia suhteessa epäonnistumisiin on resepti kissan oppimisen ja motivoinnin ytimeen!

Pääasia onkin löytää itselle ja kissalle sopivin tekemisen muoto, oli se sitten ulkoilu tai temppujen treenaaminen. Kaikki omistajan ja kissan välinen yhteinen tekeminen vahvistaa kissan ja ihmisen välistä sidettä, eikä minkäänlainen yhdessätekeminen ole turhaa!


Kissan persoona vaikuttaa tempputassuiluun

  • Määrittämällä tehtävien temppujen laadun. Yksi kissoista tykkää agilitystä, toinen ”tokoilusta” ja kolmas esimerkiksi liikkeen kohdentamisesta, eli targetingista. On ensisijaisen tärkeää löytää niin itselle kuin omalle tempputoverillekin se luontevin temppuilutyyli.
  • Määrittämällä palkan. Toiset kissat heittäisivät vaikka kuperkeikkaa makupalasta, toiset taas temppuilevat silityksen voimalla. Kissalle mielekäs palkka on avainasemassa pitkäjänteisessä tempputassuilussa ja temppuiluinnon ylläpitämisessä.
  • Määrittämällä tahdin. Kissasta riippuu, mihin tahtiin temppuilu etenee. Oppiiko kissasi parhaiten kun temput paloitellaan pieniin osiin vai oppiiko se kaikki temput parista toistosta?
  • Määrittämällä tempputuokioiden keston. Toiset kissat jaksavat temppuilla pidempään kuin toiset. On motivaation ja temppuiluinnon säilymisen kannalta tärkeää, että tempputuokio lopetetaan ennenkuin kissa ehtii väsyä tai kyllästyä.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s